nyt soi: Type o Negative - Dead Again

Olen aina välillä hämmästellyt viikonpäivien logiikkaa. Siis sitä, miten ihmeessä ne on järjestetty seitsemäksi päiväksi, joilla kaikilla tuntuu olevan oma logiikkansa mielivaltaisuudestaan huolimatta.

Maanantai aiheuttaa aina pientä ahdistusta ja paniikkia tulevan kalenteriviikon ohjelmasta ja suorittamista vaativista asioista. Tänäänkin, kiireettömän heräämisen ja ciabatta-aamiaisen aiheuttaman mielihyvän takana häilyi koko ajan tietoisuus siitä, että edessä on monta päivää, jolloin ihmiseltä vaaditaan ahkeruutta.

Tiistai on viikonpäivistä epämääräisin olemukseltaan. Se voi olla kamalan väsyttävä, tai voi kääntyä vahinkokaljoitteluksi.

Keskiviikkoisin maailma tuntuu kamalan raskaalta paikalta. Kaupassa käydessä tulee hiki ja yö tulee liian nopeasti tekemättömiin asioihin suhteutettuna.

Torstai on toivoa täynnä, sanotaan. Torstai on mielestäni viikon paras vahinkokännipäivä, koska silloin on jo ehtinyt suorittaa asioita viikon aikana. Jos on.

Jos torstai on venähtänyt, perjantai voi olla joko ihana tai helvetillinen.

Lauantai on eri laadun suorittamista vaativa päivä. Pitäisi mennä ja keksiä ja tavata ihmisiä.

Sunnuntaisin on hyvä suorittaa minkä tahansa laadun asioita, koska silloin maailma tuntuu kulkevan vähän verkkaisemmin. Eilen ehdin lonnia, syödä, tehdä töitä ja juoda kaljaa. Muina päivinä tämä ei olisi mahdollista.