nyt soi: Morrissey - Ringleader of the Tormentors

Julkkiksista, ja siitä, miksi he vaivaavat päätäni.

Minua suututtaa, kun mediassa esiintyy mediatutkijoita, jotka kehtaavat väittää, että julkkiksista on tullut ihmisille uusia sukulaisia oikeiden tilalle. Ensinnäkin siksi, että ajatus on jokseensakin pöhkö (Kuka korvaa ukin? Onko Merikukka Forsius paheksuttava hulttiokummitäti?) ja toiseksi siksi, että se on osaksi totta.

Tämänpäiväisissä ajatuksissa on käynyt kaksi sukulaista: sisko ja isä. Mutta niin sanottujen perheenjäsenien lisäksi en useinkaan ajattele sukulaisiani. Serkkujen syntymävuosista ja harrastuksista ei ole tarkkaa tietoa. Sen sijaan olen tahtomattani ajatellut tänään Roman Schatzia, Hevi-Aria ja Kirsi Pihaa. Ensimmäistä kai siksi, että hänen olemassolonsa ärsyttää minua (mälsä ulkomaan-setä), keskimmäistä siksi, että en tiedä onko uusi Idoli jo valittu (ruma serkku) ja jälkimmäistä siksi, että kadehdin hänen blogiaan (kiva täti, jolla on aikaa lukea kirjoja JA kirjoittaa blogia).

Pienempänä pelkäsin, että pääni päällä on iso kupla, jossa näkyy kulloinenkin ajatukseni. Kauhistuttava ajatus kyllä, mutta en usko, että kukaan ihailemani yleväkään henkilö ajattelee koko ajan vain ihailtavia ja yleviä ajatuksia. Ratikassa tulee aina välillä sellainen olo, että ajatukset alkavat nolottaa. Että joku huomaa, kuinka turhanpäiväisiä asioita ajattelen. Tai jos ajattelen oikeita asioita, niin pitävät turhantärkeänä ja rajoittuneena.

(juuri äsken ajateltua: työpaikan  kanta-asiakastietoja sisältävä tietokone)