nyt soi: Von Hertzen Brothers - Approach

Nimistä.

Muotoilin tässä joutessani teorian. Jokaisella nuorella ihmisellä on se kausi, kun oma nimi on joko liian tavallinen ja liian erikoinen, ja sen haluaa vaihtaa vastaavasti joko erikoisempaan tai tavallisempaan. Suurin osa makustelee ideaa jonkin aikaa, ja sen jälkeen jatkaa eloansa tyytyväisenä omalla ristimänimellään. Mutta sitten on niitä yksilöitä, jotka nyt tunnemme Lucretiana, Siriuksena, Mefistona tai Illuusiona, usein vielä eriskummallisen sukunimen kera. Mietin, että kaipaavatkohan nuo ihmiset sitä, kun nimi oli vielä Kati, Sanna tai Pekka.

Oma lukunsa olisivat toki myös ne, jotka jostain syystä vaihtavat nimensä tavallisesta tavalliseksi. Anu muuttuu Katariinaksi, Laura Maijaksi. Se on minusta kummallisinta kaikesta.

Tästä pääsenkin hyvin viikon lukijakysymykseen: minkä nimen halusitte ottaa itselleni joskus aikaisemmin, ja miksi? Minä halusin olla ensin Petra, koska Lotta oli nimi jota meidän koulussa ei ollut kenelläkään muulla, ja sitten myöhemmin halusin olla Viveka, koska eihän vakaumuksellisella gootilla voi olla normaalia nimeä. Allekirjoittanut on kyllä hemmetin kiitollinen siitä, ettei koskaan vaihtanut nimeään. Tai ehkä sitten joskus...