nyt soi: Pariisin kevät - Meteoriitti

Blogihiljaisuus julistetaan päättyneeksi. Ei ole ollut asiaa, tai aikaa, oikeastaan.

Bloghiljaisuus jatkuu kirjoittajan päässä. Mistä pitäisi kertoa? Voisin kertoa eräästä henkilöstä, joka on dogmaattisin (joskin huonosti) tuntemani ihminen.

Kyseinen henkilö X elää jonkin kummallisen ohjenuoran mukaan. Ohjenuoraan sisältyy piintyneitä mielipiteitä siitä, miten asiat menevät ihmisten välillä. Sellaisia millaisia voi lukea vaikkapa Paulo Coelhon tai Khaled Hosseinin kirjoista, sellaisia verkkaisia ja elämän lainalaisuuksiin tyytyväisiä, joskin näennäisviisaita sitaatteja. Tai vähän niinkuin se alkoholistien Tyyneysrukous. Ei se mitään jos on keski-ikäinen nainen ja elää outoa dogmavaihetta, jossa elämä näyttäytyy selkeinä ja ohjenuoranpätkiksi sopivina segmentteinä. Miehet on marsista, naiset venuksesta, muita ei voi muuttaa, peruna kerrallaan, elämä on valintojen sarja, salkkarit tulee telkkarista puoli kahdeksan arkipäivisin ja uusintana viikonloppuaamuisin.

Tai ehkä minä olen vain kateellinen. Minulla ei ole ohjenuoraa. Männessä näkköö, ja siinä samalla voi stressata. Eikös se riitä?

Viikon lukijakysymys: mikä on maailman paskin motto?

Ja edellisessä postauksessa julistettu kilpailu on päättynty. Miia ja Ari jakavat ykköspaikan. Palkintona kaffia ja pullaa jos tuutte joskus kylään.