nyt soi: Laibach - Volk

Harvoin tulee luettua kirjaa yhtä nopeasti ja suurella intohimolla kuin äsken loppuuun saamani Sikalat. Ruotsissa asuvan suomalaissyntyisen Susanna Alakosken romaani oli jonkinmoinen tapaus kansankodissa viime vuonna, ja on nyt julkaistu myös suomeksi, kiitos siitä. Kirja kertoo suomalaisperheestä, joka muuttaa Ruotsiin paremman elämän perässä. Sitten juodaan, hakataan vaimoa ja lapsia ja koiraa, ja yksi matkustaa Mallorcalle uintikisoihin. Suosittelen lämpimästi, jos hyvä kieli, mielenkiintoinen ajankuva 70-luvusta ja ankeat ihmiskohtalot kiinnostavat. Mutta: miksi ruotsalaiset osaavat tämän kirjallisuushommankin meitä paremmin? Alakoskenkin ovat napanneet ja nyt röyhistelevät rintaa, että kuinka taidokkaita kirjoittajia niillä on. Kenellä suomalaiset voivat ylvästellä? Kari Hotakaisella ja Arto Paasilinnalla (joka vetää ihmisiä pataan baarissa noin ikään kuin harrastuksena)? Olen sitä mieltä, että me supisuomalaiset emme voi ottaa täyttä kunniaa vaikkapa Bo Carpelanin, Kjell Westön tahi Monika Fagerholmin saavutuksista, koska he kaikki kiroittavat ruotsiksi, ja siten käyttävät eri kielen erilaisia ominaisuuksia. Maarajoitteinen ylpeys kirjallisista teoksista on kummaa, kun kerran voi kirjoittaa monella eri kielellä. Koska kieli on aina sidoksissa kirjallisuuteen, luulisin. Siksi ihan samalla tavalla kuin Pentti Ylöjärveltä on ylpeä ruotsinkielisen suomalaiskirjailijan saavutukissta, voisi hän olla ylpeä minkä tahansa vieraskielisen kirjailijan teoksesta. Sietäisi olla vain iloinen ja ylpeä siitä, että hyviäkin kirjoja kirjoitetaan, oli ne millä kielellä tahansa. Mutta yhdestä asiasta ei voi olla ylpeä. Sikaloissa on törkeän ruma kansi, både på svenska och finska. Gallupin aika: mikä on teidän mielestä kaikkien aikojen rumin kirjankansi? Minusta kamalia ovat muun muassa: Irvine Welshin Paska, Burgessin Kellopeliappelsiinin kaamea piirroskansi ja eräs Kafkan Oikeusjutun kasarikansi. Linkkasin ne tähän jos pystyisin, mutta mäkki ei osaa.