13.12.2008 - 20:01
nyt soi: Fatboy - In My Bones
Mikäs sitä blogia päivitellessä, aina puolivuosittain.
Koska vuosi lähenee loppuaan, voisin alkaa taas suunnitella lupauksia ensi vuodelle. Ensi vuonna voisin:
- saada gradun lähes valmiiksi
- säästää rahaa Bora Boran -matkaan
Siinäpä se. On siinäkin tavoitteita joista luistaa.
26.07.2008 - 12:01
Rehellisyyden nimissä on todettava, ettei Kae-projekti ole edistynyt minnekään. Ehkä syksyllä saan itseäni niskasta kiinni ja käytyä raivolla Proustin kimppuun (metaforisesti).
26.05.2008 - 20:55
nyt soi: Coheed and Cambria - Good Apollo, I'm Burning Star IV, Volume Two: No World for Tomorrow
Nyt se alkaa! Tämän blogin alablogina alkaa KAE-postausten sarja, joissa allekirjoittanut kertoo yrityksestään selviytyä kokonaisuudessaan Marcel Proustin massiivisesta teosryppäästä Kadonnutta aikaa etsimässä. Pääsenkö loppuun asti vai heitänkö pyyhkeen kehään? Miten mielipide lurppasilmäisen ajattelijan teksteistä muuttuu matkan varrella? Kuinka hemmetin kauan siihen menee, että saan koko sarjan luettua? Se nähtäväksi jää. Taustaksi on sanottava, että luin suomennettuna kymmenosaisesta teoksesta osan Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 2: Paikannimet: paikkakunta surullisenkuuluisalle Proust-kurssille ensimmäisenä opiskeluvuonna. Siitä lähtien on ollut tarkoitus tarttua koko läjään kirjoja. Nyt se kai alkaa siis.
Tänään on siis päivä 1. Taidan keittää kupin teetä ja avata Swannin tie 1: Combray -teoksen. Kippistä vaan.
28.04.2008 - 19:44
nyt soi: Social Distortion - White Light, White Heat, White Trash
Heräämisestä.
Vaikka bloggaukseni otsikko voisikin indikoida jonkinlaista henkistä valveillaoloa Vartiotorni-henkeen, minun heräämiseni on ihan sitä kaikille tuttua fyysistä lajia. Olen nimittäin aloittanut uuden kokeilun. Koska päivässäni ei koskaan ole tarpeeksi tunteja kaikkien asioiden tekemiseen, olen vuosikausia nipistänyt uniajasta iltaisin. Nyt olen päättänyt kokeilla miltä tuntuu ottaa uniaikaa pois sieltä toisesta päästä, aamuisin. Kokeiluni on vasta alkanut eilen illalla, joten en tiedä onko kyseessä satunnainen poikkeama vai selkeä muutos, sillä olen paljon pirteämpi tänään kuin olen ollut aikoihin. Menin nukkumaan sensaatiomaisesti jo puolilta öin ja nousin tekemään töitä hieman ennen kuutta. Tarkoitus on jatkaa eksperimenttiä ainakin huomiseen saakka. Vappu ja muut riennot saattanevat sekoittaa pontevaa uutta unijärjestelmää.
Pidän teidät ajan tasalla.
24.04.2008 - 20:26
nyt soi: Von Hertzen Brothers - Approach
Nimistä.
Muotoilin tässä joutessani teorian. Jokaisella nuorella ihmisellä on se kausi, kun oma nimi on joko liian tavallinen ja liian erikoinen, ja sen haluaa vaihtaa vastaavasti joko erikoisempaan tai tavallisempaan. Suurin osa makustelee ideaa jonkin aikaa, ja sen jälkeen jatkaa eloansa tyytyväisenä omalla ristimänimellään. Mutta sitten on niitä yksilöitä, jotka nyt tunnemme Lucretiana, Siriuksena, Mefistona tai Illuusiona, usein vielä eriskummallisen sukunimen kera. Mietin, että kaipaavatkohan nuo ihmiset sitä, kun nimi oli vielä Kati, Sanna tai Pekka.
Oma lukunsa olisivat toki myös ne, jotka jostain syystä vaihtavat nimensä tavallisesta tavalliseksi. Anu muuttuu Katariinaksi, Laura Maijaksi. Se on minusta kummallisinta kaikesta.
Tästä pääsenkin hyvin viikon lukijakysymykseen: minkä nimen halusitte ottaa itselleni joskus aikaisemmin, ja miksi? Minä halusin olla ensin Petra, koska Lotta oli nimi jota meidän koulussa ei ollut kenelläkään muulla, ja sitten myöhemmin halusin olla Viveka, koska eihän vakaumuksellisella gootilla voi olla normaalia nimeä. Allekirjoittanut on kyllä hemmetin kiitollinen siitä, ettei koskaan vaihtanut nimeään. Tai ehkä sitten joskus...
10.03.2008 - 23:17
nyt soi: Pariisin kevät - Meteoriitti
Blogihiljaisuus julistetaan päättyneeksi. Ei ole ollut asiaa, tai aikaa, oikeastaan.
Bloghiljaisuus jatkuu kirjoittajan päässä. Mistä pitäisi kertoa? Voisin kertoa eräästä henkilöstä, joka on dogmaattisin (joskin huonosti) tuntemani ihminen.
Kyseinen henkilö X elää jonkin kummallisen ohjenuoran mukaan. Ohjenuoraan sisältyy piintyneitä mielipiteitä siitä, miten asiat menevät ihmisten välillä. Sellaisia millaisia voi lukea vaikkapa Paulo Coelhon tai Khaled Hosseinin kirjoista, sellaisia verkkaisia ja elämän lainalaisuuksiin tyytyväisiä, joskin näennäisviisaita sitaatteja. Tai vähän niinkuin se alkoholistien Tyyneysrukous. Ei se mitään jos on keski-ikäinen nainen ja elää outoa dogmavaihetta, jossa elämä näyttäytyy selkeinä ja ohjenuoranpätkiksi sopivina segmentteinä. Miehet on marsista, naiset venuksesta, muita ei voi muuttaa, peruna kerrallaan, elämä on valintojen sarja, salkkarit tulee telkkarista puoli kahdeksan arkipäivisin ja uusintana viikonloppuaamuisin.
Tai ehkä minä olen vain kateellinen. Minulla ei ole ohjenuoraa. Männessä näkköö, ja siinä samalla voi stressata. Eikös se riitä?
Viikon lukijakysymys: mikä on maailman paskin motto?
Ja edellisessä postauksessa julistettu kilpailu on päättynty. Miia ja Ari jakavat ykköspaikan. Palkintona kaffia ja pullaa jos tuutte joskus kylään.
10.01.2008 - 23:20
nyt soi: Tiamat - Prey
Pähkinä teille, mysteerien ystävät:
Lotta päättää pyykätä ja ottaa lakanat pois sängystä. Aikaa kuluu, pesukone pyörii ja kun Lotta on hakenut pyykit kuivaushuoneesta, hän huomaa, ettei valkoista aluslakanaa ole missään. Mihin se on joutunut? Se ei enää ollut pesutuvassa, eikä rappukäytävässä eikä kotonakaan. En muista että oliko se edes ripustettavan pyykin joukossa.
Mitä tapahtui Lotan lakanalle? Paras ehdotus palkitaan.
05.12.2007 - 19:22
nyt soi: Godsplague - H8
Amerikkalaisnainen on ilmastonmuutosjääkarhu Knutin suuri fani. Siksi hän Knutin yksivuotissyntymäpäivän kunniaksi lentää perheineen Saksaan ja vie Knutille soivan onnittelukortin.
30.10.2007 - 16:55
Olivat järjestäneet Opiskelijakirjaston tyhjennysprojektin. Kärrykaupalla ilmaisia kirjoja tarjolla. Kaikki täysin turhanpäiväisiä, mutta muutama tarttui mukaan. Henkilökohtaisen suosikkini, Luonnollisen henkilön verorasitus vuonna 1949 -teoksen jätin kuitenkin hyllyyn sitä enemmän tarvitsevalle. Löytöni:
- Kunskap, värdering, förståelse. Introduktion till humanvetenskapernas teori och metod
- An Anatomy of Drama
- Die Antike Kultur
- Det industrialiserade medvetandet. Arbete och rationalitet från Platon till Nietzche
Listan ensimmäistä kirjaa oli tarjolla usein kappalein. Valitsin niistä sen vähiten sutatun. Pahimmassa kunnossa olleen kappaleen tittelisivulle oli kirjoitettu "Eikö näitä kirjoja voisi tehdä heteroseksuaalien suosimilla kielillä?" Ah, nuo nuoret Suomen toivot.
29.10.2007 - 02:14
nyt soi: Foo Fighters - Echoes, Silence, Patience and Grace
Kirjamessut ohi. Ostettujen kirjojen saldo:
- Kirjallisuus on virhe
- Pupujen itsemurhakirja
- Kirjoituksia kielitieteestä, filosofiasta, historiasta ja politiikasta
- Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas.
(- Lisäksi muutama saatu kirja muille ihmisille)
Kivaa oli. Ens vuonna uudestaan.